Tänään näimme ensimmäistä kertaa, että Kukka alkoi kaivaa. Se kaivoi etujalkansa turpeeseen ja kita oli myös pinnan alla. Oletin sen pyydystävän jättimatoa, mutta ilmeisesti ei ollut kyse saalistuksesta, kunhan huvitti kaivella.
Lisäksi tänään Kukka on muutenkin ollut hauskaa katseltavaa, kun on niin aktiivisesti kierrellyt terrassaan. Ja ehkäpä se muutoinkin kiertelee enemmän, nyt vaan viikonloppuna oli kerrankin aikaa sen touhuja seurailla.
Toistaiseksi siis olen siinä uskossa, että meille tulonsa jälkeen pari viikkoa sitten Kukka on syönyt yhden kerran, yhden sirkan. Jos on napannut jonkun alustaan kaivautuneista madoista, ei siitä ainakaan ole jälkiä jäänyt.