Tänään Kukka nappasi yhden terrassa pomppineista sirkoista. Olen jo muutamaan kertaan ehtinyt heittää sirkat "kehiin" ja kerätä ne pois. Yksi sirkoista kuoli omassa terrassaan kaiketi vanhuuteen, kaksi muuta päätyivät tarjolle. Toisen niistä Kukka söi tänään ja jätän toisenkin vielä joksikin aikaa terraan. Käsittääkseni tämä oli siis Kukan saapumisen jälkeen toinen ateria.
Jättijauhomadoista ei Kukalle ole yksikään maistunut ja nekin muutamat turpeeseen kaivautuneet olen kaivanut terran pohjalta esiin. Toisen hävitin, mutta toisen pistin erilliseen astiaan ihan katsoakseni tapahtuuko toukalle metamorfoosi koppakuoriaiseksi. Toistaiseksi näyttää, että koteloituminen on tapahtunut, mutta koska minulla ei ole tietoa, kauanko kotelovaihe kestää, en tiedä milloin koppista voisi odottaa.
Iltojen täytettä kai se tämäkin on.
lauantai 28. marraskuuta 2009
lauantai 21. marraskuuta 2009
Kiipeilyharjoitukset
Kukka on aloittanut kiipeilyharjoitukset. Maalla viihtyväksi flegmaattiseksi otukseksi se kiipeilee hämmästyttävän hyvin. Tänään se nousi terran nurkassa lasia vasten pystyyn niin, että vain yksi raaja otti alustaan kiinni. Muutoin se oli lasin varassa. Mahtaisikohan se päästä lasia myöten kiipeämään ulos saakka, jos luukku olisi auki?
Muutenkin Kukka on ollut harvinaisen aktiivinen. Onkohan sillä stressi?
maanantai 16. marraskuuta 2009
Sirkoista
Koska Kukka ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa jättijauhomatojen syömiseen, päädyin ostamaan sirkkoja. Tällä kertaa otin hyvin pieniä sirkkoja useamman. Lemmikkiliikkeessä selvisi sekin sitten, että vain isot, sukukypsät ja siipensä jo kasvattaneet sirkat pitävät sirittävää ääntä, muut ovat hiljaisia. Ja totta, kolmen sirkan "lauma" on ollut täysin hiljaa. Tarjosin niitä jo kertaalleen Kukalle, mutta se ei syönyt niitä. Tänään kun ripottelin vesipisaroita alustaan kosteuspitoisuuden nostamiseksi, huomasin Kukan tekevän hyökkäysliikkeitä sinne päin. Päätin nakata sirkat odottamaan viimeistä tuomiota. Hetken näyttikin siltä, että Kukka koettaa saalistaa, mutta sirkkojen piilotellessa näytti sen mielenkiintokin lopahtavan.
Mutta oli joka tapauksessa mukavaa seurata Kukan hitaiden ja nopeiden liikkeiden yhdistelmiä sekä sitä, miten se nousi jalkojensa varaan ja oli täysin liikkumatta, ikäänkuin saalista odottaen. Saapa nähdä, montako sirkkaa on vielä aamulla jäljellä vai vieläkö ne kaikki hyppelevät terrassa ja joudun pyydystämään ne uudelleen parempaan talteen.
Mutta oli joka tapauksessa mukavaa seurata Kukan hitaiden ja nopeiden liikkeiden yhdistelmiä sekä sitä, miten se nousi jalkojensa varaan ja oli täysin liikkumatta, ikäänkuin saalista odottaen. Saapa nähdä, montako sirkkaa on vielä aamulla jäljellä vai vieläkö ne kaikki hyppelevät terrassa ja joudun pyydystämään ne uudelleen parempaan talteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)